Miksi ei asiakas puhu, kun on sen hetki. Kävimme hiljan syömässä Salutorgetissa Helsingin keskustassa. Miljöö on näyttävä, ruoka arvokasta, muttei arvonsa väärti. Oudointa oli viinitarjoilu: Laskussa hinta oli suurempi kuin listalla. Paperilla oli 12 cl:n hinta, pöytään tuotiin 16 cl, jonka mukaan laskutettiin. Hinta siis pyydettiin tuotteesta, jota emme olleet tilanneet. Kysyttäessä erosta, tarjoilijalle riitti asian toteaminen. Äimistyin, nikottelin, ei rahasta vaan periaatteesta, ja jätin asian siihen.
Kaksi asiaa jäi vaivaamaan: 1) onko tämä talon ja koko ketjun tapa; napataan euro sieltä ja toinen täältä, ja 2) miksi helkkarissa en sanonut mitään. Minuun iski tuulikaappi-syndrooma. Hyvät arvot vaativasta asiakkaasta ja omista oikeuksista jäivät vaiteliaisuuden vangiksi, vaikka yritin paluutakin jo lähdön jälkeen. Lupasin kirjoittaa ketjulle, mutta sekin jäi tekemättä.
Hyvä maine on paitsi laadukkaita tekoja, niin hyviä kertomuksia näistä teoista. Hiljaisuus ylläpitää sen, mitä jo on. Ja miten kukaan voi korjata virheitään, jos kukaan ei sano niistä mitään. Maine voi kasvaa ansiotta ja odotukset jäävät täyttymättä. Ei hyvä kenellekään.
